FAGOTTI - opettaja Juha Kärkäs
HUILU - opettajat Terhi Savo-Helske, Pauliina Hauta-aho
Huilu on metallista, yleensä hopeasta, valmistettu puhallinsoitin. Ennen huilut valmistettiin puusta ja siksi ne kuuluvat orkesterissa puupuhallinten ryhmään.
Pienimmät alkajat huilunsoitossa ovat usein 6-7 vuotiaita, mutta myöhemminkin soiton voi hyvin aloittaa. Pienemmätkin musikantit pääsevät aloittamaan soittoharrastuksen, koska huiluja on nykyään saatavana myös käyrällä suukappaleella. Tällöin käsien ei vielä tarvitse ulottua kovin kauas. Tavalliseen suoraan suukappaleeseen päästään siirtymään yleensä n. 8-9- vuotiaana.
Musiikkiopistolta on mahdollisuus vuokrata instrumentti aluksi, mutta soitinvalinnan varmistuttua, on aika hankkia oma huilu. Tällä hetkellä hyvä oppilashuilu maksaa n. 500-600 euroa. Soittimen hankinnassa kannattaa aina käyttää oman opettajan tai muun ammattilaisen apua.
Kaiken kokoiset huilistit pääsevät nopeasti soittamaan yhdessä toisten kanssa. Orkesterisoitto kuuluukin tärkeänä osana huilunsoittajan opintoihin.
teksti Terhi Savo-Helske
KLARINETTI - opettaja Kalervo Saastamoinen
OBOE - opettaja Pekka Soininen
SAKSOFONI - Opettaja Mikko Suhonen (sopraano-, altto-, tenori- ja baritonisaksofoni)
Tervetuloa tutustumaan soittimeen, jota hyvällä syyllä voi pitää ehdottomasti yhtenä aikamme käytetyimmistä soittimista. Saksofoni on siitä hieno soitin, että se on äänenväriltään muihin soittimiin verrattuna poikkeuksellisen muuntelukykyinen riippuen siitä, miten saksofonia kulloinkin puhaltaa. Saksofonin opiskelussa pääosa opinnoista painottuukin puhallustekniikan jalostamiseen ja eri soittotapoihin perehtymiseen. Muita opiskeltavia osa-alueita ovat lähinnä musiikin fraseeraus ja pop- jazz- suuntautumisvaihtoehdon puolella improvisointi.
Mikkelin musiikkiopistossa on saksofoninsoitonoppilaalla mahdollista opiskella sekä kevyttä että klassista saksofonin soittoa.
Saksofoniperhe jaetaan tavallisimmin neljään eri saksofonikokoon, joskin erikokoisia soittimia löytyy huomattavasti enemmän. Soittimien kohdalla mainitut ikäsuositukset ovat täysin viitteellisiä; soitin valitaan aina henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaan.
SOPRAANOSAKSOFONI
Neljästä peruskoosta pienin saksofoni on nimeltään sopraanosaksofoni. Tavallisin sopraanosaksofonimalli on suora, mutta sitä on myös saatavana käyränä. Käyrä sopraano sopii erinomaisesti nuoren, jopa noin 7-vuoden ikäisen soittajan käteen. Sopraano ei myöskään ole raskas puhaltaa eikä sen soittoon kulu hirveästi ilmaa. Sopraanon saa uutena hankittua itselleen noin 900 eurolla.
Sopraanosaksofonin ääneen voi tutustua kuuntelemalla esim.
Kenny G, Jan Calbarek, Pentti Lahti
ALTTOSAKSOFONI
Alttosaksofoni on sopraanoa hieman kookkaampi soitin. Alton aloitusiäksi sopii soittajan fyysisten puitteiden mukaan noin 9 vuoden ikä. Altto on saksofoniperheen ehkä yleisimmin soitettu jäsen. Soitin on suhteellisen monipuolinen musiikkityylien suhteen ja sille on klassista musiikkia sävelletty selvästi muita saksofonimalleja enemmän. Uusi hyvä altto kustantaa noin 900 euroa.
Alttosaksofonin ääneen voi tutustua kuuntelemalla esim.
David Sanborn, Julian Cannonball Adderley, Charlie Parker, Pentti Lahti, Jukka Perko
TENORISAKSOFONI
Tenorisaksofoni on alttoa kookkaampi saksofonimalli. Sitä voidaan soittajien kesken pitää lähestulkoon yhtä suosittuna kuin alttoa. Tenorisaksofonia leimaa sen ylivoimainen äänenvärin ja soittotapojen muokattavuus muihin saksofoneihin verrattuna. Se on soitin, jota monet arvostavat äänellisiltä ominaisuuksiltaan lähimmäksi ihmisääntä. Ehkä tenoria siksi voisikin kutsua saksofonien saksofoniksi. Tenorin taipuisa ääni sopii melkeinpä jokaiseen musiikkityyliin. Tenoria havittelevalle on mainittava sen soittajalle asettamat fyysiset vaatimukset. Soitin itsessään on jo painavampi kuin pienemmät sukulaisensa. Useimmat aloittavatkin saksofoniopintonsa sopraano- tai alttosaksofonilla ja siirtyvät sitten halujen ja mieltymystensä mukaan tenoriin, ja ehkä vielä myöhemmin baritonisaksofoniin. Uuden hyvän tenorisaksofonin voi ostaa noin 1000 eurolla.
Tenorisaksofonin ääneen voi tutustua kuuntelemalla esim.
John Coltrane, Coleman Hawkins, Sonny Rollins, Michael Brecker, Bob Mintzer, Eero Koivistoinen
BARITONISAKSOFONI
Baritonisaksofonia on tavanomaisimmista saksofoneista suurin. Sen ääni on möreä ja soittaminen vaatii voimakkaampaa ja enemmän ilmaa tuhlaavaa puhallusta. Siksi se ei ole luonnoltaan mikään aloitussoitin. Baritoni asettaa jo kokonsakin puolesta tiettyjä ikävaatimuksia soittajalleen. Uuden baritonin hinta on noin 2000 euroa.
Baritonisaksofonin ääneen voi tutustua kuuntelemalla esim: Gerry Mulligan, Pepa Päivinen
Mikkelin musiikkiopistossa toimii myös saksofonikvartetti, jossa pidemmälle edenneet opiskelijat voivat soittaa. Saksofonikvartettiin kuuluu neljä saksofonia: sopraano-, altto-, tenori- ja baritonisaksofoni.
Saksofonikvartettiin voi tutustua kuuntelemalla esim: Paris Saxophone Quartet, World Saxophone Quartet, Supersax, Saxperiment
Linkkejä:
Soitinvalmistajien kotisivuja
www.selmer.com - www.yamaha.com
Muita saksofoniaihesia linkkejä
www.saxophone.org - www.saxquest.com
www.potsdam.edu/mcallitp/timeline - www.dornpub.com/saxophonejournal.html
teksti: Mikko Suhonen
Vaskipuhaltimet - sivulle - Takaisin soitinesittely -sivulle
|