KANTELE - opettaja Valentina Matveeva
KITARA - opettajat Esa Hakkarainen, Olli Nurmela, Ilmo Pokkinen
Musiikkiopistossamme kitara on suosituimpia soittimia. Kitarassa on moni-ilmeinen ja ilmaisuvoimainen ääni ja se taipuu hyvin sekä soolo- että säestyssoittimeksi. Kitara on edullinen soitin ja se kulkee vaivatta mukana vaikka konserttisaliin tai leirinuotiolle.
Tavallisin ikä kitaransoittoharrastuksen aloittamiselle on 6-13 vuotta, mutta kitaransoiton voi hyvin aloittaa vanhempanakin. Myös aikuisopiskelu on mahdollista.
Soittimen hankinta
Oppilas hankkii joko täysikokoisen tai pienemmän nailonkielisen kitaran. Asiallinen oppilaskitara maksaa n. 150 - 500 euroa. Opettaja avustaa mielellään kitaran valinnassa.
Opiskelu
Oppilas saa henkilökohtaista opetusta viikoittain. Kitaransoiton opiskelu perustuu klassiseen eli ns. sorminäppäilytekniikkaan. Klassisen musiikin ohella soitetaan myös kevyempää ohjelmistoa ja tutustutaan eri tyyleihin. Aloitamme helpoista yksiäänisistä kappaleista ja etenemme oppilaan taitojen kasvaessa moniääniseen soittoon. Soittotunneilla opetellaan soittamaan nuoteista. Erilaisten säestystapojen ja sointujen opiskelu kuuluu myös opintoihin.
Soitonopintoihin sisältyy myös yhteismusisointia ja opintojen edetessä on jokaisella mahdollisuus tehdä kitaransoiton tasosuorituksia.
Oppimateriaalina toimii kitarakoulut, laulukirjat, opettajalta saatu ohjelmisto ja myös oppilaan omat kappaletoiveet otetaan huomioon. Opettaja antaa ohjeita nuottien hankinnassa ja niitä löytyy myös kirjastoista.
Säännöllinen harjoittelu on kaikessa soitonopiskelussa tärkeää. Siitä huolehtimisessa on vanhempien tuki ja aktiivisuus aina tervetullutta. Edistyminen ja onnistuminen palkitsee kuitenkin vaivan aina moninkertaisesti.
Tervetuloa opiskelemaan kitaransoittoa!
Linkkejä kitarakauppoihin ja kitara-aiheisille sivustoille:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kitara http://www.f-music.com
http://aflow.zerodistance.org/mkk/kitara.html
http://www.soitinlaine.fi
http://www.savonmusiikki.fi http://www.thomann.de
http://www.musikantti.fi http://www.classicalguitarmagazine.com
http://www.musaporssi.fi http://www.guitarfanclub.fi
http://www.liikanenguitars.com
teksti: Esa Hakkarainen
Muut soittimet -sivulle - Takaisin soitinesittely -sivulle |